Kuolinpesät

Arvioimme, ostamme ja tyhjennämme kuolinpesät paikan päällä sovitusti.

Tilaus

Voit tilata arviointikäynnin puhelimitse numerosta 0413150633 tai sähköpostilla info@suomenarvokierto.fi.  Arviointiin menee noin 30-60min.

Tarjous

Tarjous pyritään tekemään paikan päällä, mutta kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä arviokäynnistä.

Tyhjennys

Sovimme tyhjennyksen aikatauluista, kun sopimus on hyväksytty. Pystymme aloittamaan tyhjennykset normaalisti jo seuraavana arkipäivänä. Kysy meiltä myös tarjousta tilan siivouksesta.

Arviointi

Jos irtain on suurelta osin myyntikelvotonta, voimme tehdä urakkatarjouksen työstä. Vaikka monesti tuntuisi siltä, että irtaimisto on arvoton, kannattaa se kuitenkin arvioida asiantuntijan toimesta, sillä harvoin kaikki irtain on arvotonta ja joutuisi suoraan kaatopaikalle.

Huom! hoidamme kuolinpesä arviointeja ja tyhjennyksiä lähtökohtaisesti vain pääkaupunkiseudun alueilla. Meille voi tarjota kuitenkin kuolinpesästä arvoesineitä, kultaa, hopeaa jne. koko suomen alueelta. 

Kokemusta

Yli 8 vuoden edestä

Paras asiakaspalvelu

Kuolinpesät - mitä ne ovat?

Henkilön kuollessa häneltä jäävän omaisuuden, varojen ja velkojen muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan kuolinpesäksi. Kuolinpesiin kuuluu osakkaita, jotka edustavat sitä yhdessä, kunnes perinnönjako on suoritettu. Kuolinpesiä kutsutaan joskus puhekielessä myös perikunniksi. 

Kuolinpesät voidaan jakaa osittain, mutta se ei lakkauta niiden olemassaoloa. Vasta kun kaikki pesien varat on jaettu perillisten kesken, kuolinpesien olemassaolo lakkaa. 

Miksi Suomen Arvokierto?

– Suomen Arvokierto omaa laajan kokemuksen ja osaamisen eri tuotteille ja tavaroille. 

– Kauttamme saat aidon korvauksen koruista ja arvotavaroista. 

– Nopea, joustava ja asiakasta kunnioittava palvelu

Viralliset sertifikaatimme ja kumppanuuksiamme

Tilaa arviokäynti

Arvioimme, ostamme ja tyhjennämme kuolinpesät paikan päällä sovitusti.

Jos irtain on suurelta osin myyntikelvotonta, voimme tehdä urakkatarjouksen työstä. Vaikka monesti tuntuisi siltä, että irtaimisto on arvoton, kannattaa se kuitenkin arvioida asiantuntijan toimesta, sillä harvoin kaikki irtain on arvotonta ja joutuisi suoraan kaatopaikalle.

Ensimmäiseksi ennen arviointikäyntiä olisi hyvä, että keräätte kaikki rakkaat esineet ja tavarat itsellenne. Kaikki mitä haluatte säilyttää, olisi hyvä ottaa pois tai ainakin merkitä hyvin, jotta arviointi saadaan tehtyä hyvin. 

Monesti sanotaan, että kaikki arvokas kannattaa kerätä pois ja myydä itse. Tämä on toisinaan hyvä neuvo, varsinkin jos tyhjennysyrityksellä ei ole riittävää osaamista arvotuotteille. Erityisesti jalometallien osalta monilla toimijoilla voi olla haasteita arvottaa nämä oikein, eli kulta- ja hopeaesineet. 

Mikäli suurin osa arvoesineistä ja -tuotteista on otettu pois, se tarkoittaa myös yleisesti suurempaa tyhjennyshintaa. Itse myynti on myös monesti hankalaa ja hidasta. Mikäli aikoo myydä tuotteet eri ostajille, on se monesti hyvin työlästä ja hidasta. Huutokaupat ovat myös yksi vaihtoehto, mutta näissä on hyvä huomioida, että huutokaupat ottavat monesti suuret komissiot tuotteista, jolloin esineistä jäävä todellinen korvaus jää monesti yllättävän pieneksi. Huutokaupoista on myös hyvä ymmärtää se, että vaikka arvioitu hinta kuulostaisi hyvältä, voi tuote mennä huomattavasti halvemmalla. On tyypillistä, että arvioidusta hinnasta jäädään joskus jopa yli 50%. Osa huutokaupoista voi antaa mahdollisuuden suojahintaan, mutta mitä sitten jos tuotteet eivät mene kaupaksi? Suojahinta asetetaan myös joskus niin alas, että komissioiden jälkeen kyseisestä tuotteesta olisi saanut enemmän kuin olisi myynyt suoraan kokonaisuutena.  

Suomen Arvokierto Oy:llä on laaja kokemus jalometalleista ja arvoesineistä, joten suosittelemme, että kaikki arvoesineet olisi mukana arviossa, mikäli kyse ei ole esineistä, jotka halutaan itse säilyttää tai sisältävät paljon tunnearvoa.

Lähtökohtaisesti sängyt, tuolit, pöydät ja kaapistot ovat lähes arvottomia tai tyhjennyksen ja myynnin työmäärä nousee suhteessa näiden arvoon niin suureksi, että tuotteelle ei jää kuin työn kustannukset.

Vaatteet ja kirjat sekä kodin elektroniikka ovat myös pääosin arvottomia. Monelle tulee varmasti mieleen, että jääkö näiden jälkeen enää mitään arvokasta? Kyllä jää. Jalometallit, taidelasit, arvotaulut yms. ovat aina arvossaan. Huonekaluista on myös ymmärrettävä, että toisinaan näiden seasta voi löytyä myös suosittuja designtuotteita, joilla on arvoa. Kodeissa on myös monesti arvovalaisimia, joten kannattaa antaa asiantuntijan arvioida kokonaisuutta. Mikäli kuitenkin haluat käyttää perinteistä tyhjennysyritystä, suosittelemme kaiken arvokkaan pois keräämistä, jotta saat näistä sinulle kuuluvan korvauksen.

Moni haluaa itse hoitaa tyhjennyksen säästääkseen kuluista. Tämä on hyvä vaihtoehto, mikäli sinulta löytyy aikaa ja voimia. Muista kuitenkin kierrättää materiaalit oikein ja pidä erityisesti huolta työturvallisuudesta. 

Kierrätyksestä tulee yleisesti aina pieniä kustannuksia, kun osa tavaroista viedään kierrätysasemalle. Suosi myös lahjoitustoimintaa. 

Mikäli haluat myydä jäljelle jääneet arvotavarasi nopeasti ja turvallisesti, niin ole yhteydessä meihin. Näin saat muutettua arvoesineet helposti ja turvallisesti rahaksi.