Ostamme kultaa, hopeaa, arvoesineitä ja kuolinpesiä parhaaseen hintaan, nopeasti ja turvallisesti.
Jalometalliseoksen koostumus on ratkaiseva tekijä korujen kestävyydessä. Mitä enemmän puhdasta kultaa koru sisältää, sitä pehmeämpi ja helpommin naarmuuntuva se on. Käyttökoruissa suositaan alhaisempia kultapitoisuuksia, kuten 14 ja 18 karaattia, sillä ne ovat kestävämpiä jokapäiväisessä käytössä. Seosmetallit kuten hopea, kupari ja palladium parantavat kullan kovuutta ja kulutuskestävyyttä merkittävästi.
Mitä kullan pitoisuus tarkoittaa koruissa?
Kullan pitoisuudella mitataan jalometallin puhtautta suhteessa muihin metalleihin koruseoksessa. Puhtainta kultaa kutsutaan 24 karaatin kullaksi (24k), joka sisältää 99,9% puhdasta kultaa. Yleisimmät kultapitoisuudet koruissa ilmaistaan sekä karaatteina että prosentteina: 18 karaatin kulta (18k) sisältää 75% puhdasta kultaa, 14 karaatin kulta (14k) sisältää 58,5% ja 9 karaatin kulta (9k) sisältää 37,5% puhdasta kultaa.
Kultaseoksen loput osat ovat muita metalleja, joita lisätään parantamaan metallin ominaisuuksia kuten kovuutta, kestävyyttä ja värisävyä. Mitä alhaisempi karaattiluku, sitä enemmän korusta löytyy muita metalleja ja sitä kovempi koru yleensä on.
Miksi 24 karaatin kulta ei sovellu päivittäin käytettäviin koruihin?
Puhdas 24 karaatin kulta on erittäin pehmeää ja taipuisaa materiaalia. Se naarmuuntuu, taipuu ja vääntyy helposti päivittäisessä käytössä, mikä tekee siitä epäkäytännöllisen vallinnan tavallisiin käyttökoruihin. Puhdas kulta pehmeytensä vuoksi kuluu nopeasti, jolloin tarkasti työstetyt yksityiskohdat häviävät ja korun pinta vaurioituu arkisten toimintojen seurauksena.
Tämän vuoksi korujen valmistajat suosivat matalampia karaattilukuja käyttökoruissa. Esimerkiksi sormukset ja rannekorut, jotka altistuvat jatkuvalle kulutukselle, valmistetaan yleensä 14-18 karaatin kultaseoksista, jotka tarjoavat hyvän tasapainon jalometallin arvon ja käytännön kestävyyden välillä.
Miten kullan pitoisuus vaikuttaa korun väriin?
Kullan pitoisuus ja seosmetallit määrittävät korusta saatavan värisävyn. Keltakulta syntyy, kun kultaan sekoitetaan hopeaa ja kuparia sopivassa suhteessa. Valkokulta puolestaan saadaan aikaan sekoittamalla kultaan platinaa, palladiumia tai hopeaa, jotka neutraloivat kullan luonnollista keltaista väriä.
Punakulta tai roseekulta sisältää tavallista suuremman määrän kuparia, mikä antaa sille tunnusomaisen punertavan sävyn. Tärkeää on huomata, että mitä alhaisempi kultapitoisuus, sitä enemmän seosmetallien ominaisuudet vaikuttavat lopulliseen väriin ja kestävyyteen. Esimerkiksi punakulta on usein kestävämpää kuin pelkkä keltakulta juuri kuparin kovuuden ansiosta.
Mitkä kultaseokset ovat kestävimpiä koruissa?
Kestävyyden näkökulmasta 14 karaatin kultaseokset tarjoavat yleensä parhaan kulutuskestävyyden päivittäin käytettävissä koruissa. Ne sisältävät riittävästi seosmetalleja tuomaan kovuutta ja naarmunkestävyyttä, mutta säilyttävät silti riittävästi kullan arvostettuja ominaisuuksia ja arvoa.
Seosmetalleilla on merkittävä rooli korun kestävyydessä. Kupari lisää kovuutta ja lujuutta, hopea parantaa työstettävyyttä ja palladium tuo valkokultaan kestävyyttä. Erityyppisissä koruissa voidaan käyttää erilaisia seoskombinaatioita – esimerkiksi sormukset hyötyvät kovemmista 14k seoksista, kun taas kaulakoruissa, jotka eivät altistu niin kovalle kulutukselle, voidaan suosia 18k seoksia niiden runsaamman kultapitoisuuden vuoksi.
Miten kullan pitoisuus vaikuttaa korun allergiariskiin?
Korkeampi kultapitoisuus vähentää yleensä allergisten reaktioiden riskiä, sillä puhdas kulta on hypoallergeeninen materiaali. Allergisia reaktioita aiheuttavat tyypillisesti seosmetallit, eivät kulta itse. Matalammissa karaattiluvuissa, kuten 9k tai 14k koruissa, seosmetallien osuus on suurempi, mikä voi lisätä allergiariskiä herkille henkilöille.
Erityisen tärkeää on huomioida, että vanhoissa koruissa tai joissakin kehitysmaissa valmistetuissa kultakoruissa saattaa esiintyä nikkeliä, joka on yleinen allergisoiva aine. Nykyään länsimaissa valmistetuissa kultakoruissa käytetään valkokullan valmistukseen useimmiten platinaa, palladiumia tai hopeaa, jotka ovat yleensä paremmin siedettyjä metalleja.
Kuinka voin tunnistaa kullan pitoisuuden vanhasta korusta?
Kultakorujen pitoisuus merkitään yleensä leimalla, joka löytyy korun sisäpinnalta tai lukko-osasta. Yleisimpiä merkintöjä ovat karaattiluku (esim. 18K, 14K), numerokoodi (750 tarkoittaa 18 karaattia eli 75% kultaa) tai prosenttiluku. Vanhoissa eurooppalaisissa koruissa voi esiintyä myös paikallisia leimoja, jotka kertovat kultapitoisuudesta.
Jos korusta ei löydy leimaa tai se on kulunut pois, kullan pitoisuuden määrittäminen vaatii asiantuntijan arviota. Värillä ja painolla voi tehdä alustavia päätelmiä, mutta tarkka pitoisuuden määritys edellyttää usein tarkempia testejä, kuten happotestiä tai röntgenfluoresenssi-analyysiä, joita tarjoavat kultasepät ja arvometallien ostajat.
Kullan pitoisuuden vaikutus korun arvoon ja käytännöllisyyteen
Kullan pitoisuus vaikuttaa suoraan korun rahalliseen arvoon – mitä korkeampi kultapitoisuus, sitä arvokkaampi koru on pelkän materiaalinsa puolesta. Toisaalta käytännöllisyyden näkökulmasta alhaisempi kultapitoisuus tarjoaa usein paremman kestävyyden ja pitkäikäisyyden, erityisesti päivittäin käytettävissä koruissa.
Käyttötarkoitus onkin olennainen tekijä kultapitoisuuden valinnassa. Päivittäin käytettäviin koruihin, kuten vihkisormuksiin, kannattaa valita kestävämpiä 14-18 karaatin seoksia. Juhlakoruihin, joita käytetään harvemmin, voi valita korkeamman kultapitoisuuden. Jos haluat muuttaa vanhat tai käyttämättömät kultakorusi rahaksi, kannattaa huomioida, että korkean kultapitoisuuden omaavista koruista saa yleensä paremman hinnan, sillä niiden materiaaliarvo on suurempi.
